Barcelona on valmis luopumaan laitapuolustaja Nélson Semedosta, jotta se voisi käyttää siirrosta saatavat rahat muiden osa-alueiden kehittämiseen, kertoo Diario Sport.

Vielä ennen kauden alkua Barcelona hylkäsi kaikki mahdolliset tarjoukset Portugalin maajoukkuepuolustajasta, joka on edustanut seuraa vuodesta 2017 lähtien. Semedo, 26, olisi halunnut lähteä Kataloniasta viime kesänä, mutta Barça vakuutti, että hänelle on luvassa vastuuta tällä kaudella. Portugalilaispakki on kuitenkin esiintynyt ailahtelevaisesti läpi kauden.

[readmore from=Semedo-Nelson]

Barcelona on jo käynyt Semedon tilannetta läpi hänen agenttinsa Jorge Mendesin kanssa. Vaihtoehtoja on kaksi: Joko Semedo allekirjoittaa jatkosopimuksen tai hänet myydään muualle. Semedon nykyinen sopimus päättyy kesällä 2022.

Semedo on yhä haluttu nimi siirtomarkkinoilla jo siitä syystä, että hänen pelipaikallaan ei ole montaa saman tasoista pelaajaa. Barcelona uskoo, että se voi saada Semedosta sievoisen korvauksen, mutta koronaviruksen aiheuttama maailmanlaajuinen rahapula saattaa muuttaa merkittävästi tulevia siirtoikkunoita.

Viime kesänä Semedon perässä olivat Atlético Madrid, Juventus ja Manchester City. Sittemmin kiinnostusta häntä kohtaan on osoittanut myös Internazionale.