FC Barcelona on kertonut Atlético Madridille, että he ovat valmiita myymään oikean laitapuolustajansa Nelson Semedon heille huimalla 50 miljoonalla eurolla.

Summan kutsuminen huimaksi on perusteltua sillä, että Semedosta maksettiin kesällä 2017 35 miljoonaa euroa Benficalle, mutta hänen aikaansa Barcelonassa voi pitää enemmän tai vähemmän epäonnistuneena. Silti hänen arvon katsotaan nousseen.

Semedo on tällä hetkellä joukkueen ainoa pelaaja, jonka selkeä ykköspelipaikka on oikea laitapuolustaja. Tästä huolimatta hänen vastuunsa on ollut suhteellisen vähäistä. Marcan mukaan hän on pelannut ainoastaan 42 prosenttia joukkueen minuuteista tällä kaudella.

Atlético toivoi aluksi, että se olisi saanut sisällytettyä Semedo-siirron kauppaan, jossa Antoine Griezmann siirtyy Barcelonaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että hyökkääjä onkin päätymässä Paris Saint-Germainiin, joten Semedon hinta tulee neuvotella erikseen. Tässä neuvottelussa Barcelona vaikuttaisi hintapyyntönsä perusteella olevan erittäin tiukkana.