Pelaajaurallaan muun muassa Barcelonaa, Real Madridia ja Atléticoa edustanut Bernd Schuster otti kantaa Espanjan A-maajoukkueen ympärillä vellovaan valmentajakohuun.

Espanjan A-maajoukkueen päävalmentaja Robert Moreno sai potkut roolistaan, kun kesäkuussa samaiselta paikalta perhesyiden vuoksi sivuun astunut Luis Enrique palasi maajoukkueen peräsimeen.

Moreno ei jatka Enriquen apuvalmentajana, sillä kaksikko on tiettävästi välirikossa.

Schusterin mukaan oli normaalia, että Enrique palasi rooliinsa, kuten Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales oli aikoinaan luvannutkin.

– Ymmärrän, ettei tämä ole helppo tilanne Morenolle, mutta ulkopuolelta katsottuna ei tämä yllättänyt ollenkaan. Enriquen paluu oli mielestäni luonnollista etenkin ottaen huomioon, minkä vuoksi hänen oli astuttava roolistaan sivuun aiemmin. Toivoin hänen palaavaan Espanjan peräsimeen, Schuster totesi.

Schusterin mielestä jalkapalloliitto ei ollut epäreilu Morenon kanssa.

– Ei ollenkaan. Moreno teki hienoa työtä maajoukkueen kanssa, nappasi paljon pisteitä ja vei maajoukkueen kisoihin. Hän teki työnsä, mutta hän tiesi tämän olevan mahdollista. Tämä on jalkapalloa ja sellaista tapahtuu.