Espanjan hallitus on aikaistanut Espanjan jalkapalloliiton presidentinvaaleja. Nykyinen jalkapalloliiton presidentti Luis Rubiales pyysi vaalien aikaistamista kansalliselta urheiluneuvostolta (CSD), joka suostui pyyntöön.

CSD:n presidentti Irene Lozano on Marcan mukaan päättänyt, että liiton presidentinvaalit järjestetään tänä vuonna. Tarkkaa ajankohtaa ei ilmoiteta, mutta aiemmin espanjalaislehdet ovat uskoneet vaalien koittavan maaliskuussa.

Marca huomauttaa, että muutoksen myötä Rubialesilla on aiempaa suuremmat mahdollisuudet voittaa puheenjohtajakisassa vastustajansa, Real Madridin ja Espanjan maajoukkueen arvostettu maalivahtilegenda Iker Casillas, joka ilmoitti ehdokkaaksi asettumisestaan kolmisen viikkoa sitten.

Kun äänestyspäivää aikaistetaan, Casillasilla ei ole niin paljon aikaa kampanjoida itseään ja saada tukea. Se taas nostaa Rubialesin voittosaumoja.

Casillas saattaa kuitenkin hyvinkin voittaa vaalit – jopa kirkkaasti. Cadena Serin tuoreessa kyselyssä 94 prosenttia vastanneista sanoi äänestävänsä Casillasia liiton uudeksi pomoksi.