Copa del Rey on saanut viimeisten vuosien aikana huomattavasti kritiikkiä siitä, että kilpailun otteluparit ovat kaksiosaisia siitä lähtien, kun pääsarjaseurat astuvat mukaan.

Kaksiosaiset otteluparit ovat syöneet Copasta valtavasti jännitystä, sillä pienien seurojen olisi huomattavasti helpompi yllättää suuret seurat yksiosaisissa ottelupareissa. Se saattaa olla ensi kaudella mahdollista.

Nimittäin Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales kertoi hiljattain siitä, että jo ensi kaudella Copassa saatetaan pelata yksiosaisia ottelupareja.

– Se on hyvin mahdollista. Jalkapalloliittoa on kritisoitu siitä. Tällä kaudella sitä ei voinut enää tehdä, koska oikeudet olivat jo myyty. Nyt voimme tehdä jalkapalloliitossa muutoksia asiaan ensi kaudeksi. Mielestäni siitä tullaan tykkäämään, mutta saamme siitä myös kritiikkiä. Haluamme dynaamisemman Copan, Rubiales totesi El Larguerolle.

Rubiales otti myös kantaa maanantaisin pelattaviin sarjaotteluihin.

– En pidä siitä, että otteluita pelataan maanantaisin. Se ei kunnioita jalkapalloamme, eikä kannattajia. Perjantai on eri asia. Silloin voi pelata mielestäni kaksikin ottelua.