Real Madrid siirtyy tänä kesänä uuteen aikakauteen, kun Cristiano Ronaldo jätti seuran yhdeksän kauden jälkeen ja siirtyi italialaisjätti Juventukseen. Realin entisen puheenjohtajan Ramón Calderónin mukaan seura teki portugalilaisen myydessään ”historiallisen virheen”.

– On todella surullista, että he myivät Cristiano Ronaldon kaltaisen pelaajan. Se on suuri sääli, Calderón totesi AS:lle.

– Kaikki se vaiva ja uurastus, jonka teimme saadaksemme hänet Madridiin. Manchester ei halunnut myydä häntä ja siirto oli todella vaikeaa saada läpi. Ja sitten he myyvät hänet sadalla miljoonalla eurolla.

– Ei ole toista pelaajaa, joka tekisi 60 maalia vuodessa ja olisi 100 miljoonan arvoinen.

[readmore from=Ronaldo-Cristiano]

Ex-seurapomo muistutti myös portugalilaisen sopimuksen ulosostohinnasta, jonka aktivoimista kauppa ei lopulta vaatinutkaan.

– Cristianon myyminen ei ole hyvä uutinen, olipa siirtosumma sitten sata tai tuhat miljoonaa. On kuitenkin totta, että panimme hänelle miljardin ulosostoklausuulin paitsi pitääksemme kiinnostuneet loitolla niin myös näyttääksemme, ettei toista hänenkaltaistaan pelaajaa ole. Tämä on historiallinen virhe, Calderón tiivisti.

Calderón toimi Real Madridin puheenjohtajana vuosina 2006-2009.