Amerikkalaiskanava ESPN:n mukaan Real Madridin hyökkäävä keskikenttäpelaaja James Rodriguez on tuohtunut päävalmentaja Zinédine Zidanen tavasta kohdella häntä.

Jamesia hiertää vähäiseksi jäänyt peliaika Los Blancosissa. Kolumbialaisen vastuu oli alkukaudella vaihtelevaa ja viime aikoina hyvin vähäistä. Hän on ollut avauskokoonpanossa vain neljässä La Ligan ottelussa tällä kaudella eikä ole saanut pelata sarjassa lainkaan lokakuussa Real Mallorcalle tulleen 0-1-tappion jälkeen.

Mallorca-ottelun jälkeen James on saanut pelata vain kolmessa Copa del Reyn ottelussa. Sarjassa tai Mestarien liigassa hän ei ole pelannut lähes viiteen kuukauteen.

Peliajan puute on Jamesin kohdalla huolestuttavaa siksikin, että hänen odotetaan olevan isossa roolissa Kolumbian paidassa kesän Copa Americassa. James haluaa olla huippukunnossa kesällä, ja sen takia hän tekeekin tällä hetkellä henkilökohtaista harjoitusohjelmaa joukkueharjoitusten lisäksi.