Bayern München on päässyt Espanyolin kanssa sopuun Marc Rocan siirrosta. Marcan tietojen mukaan 22-vuotiaan keskikenttäpelaajan sopimuksessa on 40 miljoonan euron ulosostoklausuuli.

Rocalla on vuoteen 2022 saakka ulottuva sopimus Espanyolin kanssa. Bayern on toivonut saavansa espanjalaisen riveihinsä ulosostoklausuulia halvemmalla.

Roca nousi viime kaudella yhdeksi Espanyolin avainpelaajista. Nuori keskikenttäpelaaja esiintyi 33 sarjapelissä ja teki yhden maalin.

Roca oli myös Espanjan alle 21-vuotiaiden EM-joukkueessa voittamassa tänä kesänä Euroopan mestaruuden.