Real Madrid-puolustaja Sergio Reguilón myöntää, että hänen tulevaisuutensa Espanjan pääkaupungissa on vaakalaudalla. Parhaillaan Kansojen Liiga -otteluihin Espanjan maajoukkueen kanssa valmistautuva laitapuolustaja ei ole saanut vastuuta Real Madridissa, vaan peliaikaa hänen on pitänyt etsiä lainasopimuksilla.

Viime kaudella Reguilón nousi avainpelaajien joukkoon Sevillassa entisen Real Madrid -luotsin Julen Lopeteguin alaisuudessa. Hän oli vasemman laitapuolustajan tontilla avauksen vakiokasvoja Sevillan napatessa La Ligan neljännen sijan ja Eurooppa-liigan mestaruuden.

Real Madridissa peliajasta vasemmalla laidalla on jo kilpailemassa Ferland Mendy sekä Marcelo, joten Reguilón kokee olevansa liipaisimella. Miehen on huhuttu palaavan Sevillaan, mutta myös Manchester United ja Tottenham ovat kiinnostuneita.

– Menen päivä kerrallaan. Jos pohdin tulevaisuuttani, en voi nauttia maajoukkueen mukana olemisesta, Reguilón sanoo Radio Marcalle. Reguilónilla on mahdollisuus A-maajoukkuedebyytin tekemiseen maaotteluissa Saksaa ja Ukrainaa vastaan.

– Real Madrid on luonnollisesti kotini, mutta se ei ole helppoa…mielessäni pyörii kaikenlaista.

Reguilónilla on läheiset välit Sevilla-manageri Lopeteguin kanssa, ja hän myöntää Andalusiaan siirtymisen olevan houkutteleva vaihtoehto.

– Hän (Lopetegui) merkitsee minulle paljon ja minulla on paljon rakkautta häntä kohtaan., Reguilón sanoo managerista, joka antoi hänelle Real Madrid -debyytin kaudella 2018-2019.

– Hän antoi minulle ensimmäisen mahdollisuuden ammattilaiskentillä, ja nyt olemme jakaneet jotain todella erityistä. Kun näin hänen itkevän Eurooppa-liigan voiton jälkeen, en olisi voinut iloisempi hänen puolestaan. Hän teki sen eteen töitä hullun lailla.