Sergio Reguilón on kuukauden sivussa sunnuntaina Balaídosilla saaneensa vamman vuoksi.

Real Madridin laitapuolustaja kärsii oikean jalan takareisivammasta. Reguilón kävi tarkemmissa tutkimuksissa tiistaina Madridissa, jossa surkeat uutiset varmistettiin.

Reguilón on pelannut jokaisessa Santiago Solarin aikakauden ottelussa ja on onnistunut vakuuttamaan seurajohdon hyvien otteiden ansiosta. 21-vuotiaan Reguilónin on tarkoitus palata pelikuntoon seurajoukkueiden MM-kisoihin mennessä.

Uutinen on Reguilónin lisäksi Real Madridille kammottava, sillä seuralla on tällä hetkellä valtavia loukkaantumisongelmia nimenomaan puolustuksessaan. Balaídosilla loukkaantuivat myös Nacho ja Casemiro. Nacho on sivussa jopa kaksi kuukautta ja Casemiro kolmisen viikkoa.

Nachon ja Casemiron lisäksi myös Dani Carvajal, Raphaël Varane, Marcelo ja Jesús Vallejo ovat loukkaantuneina. Tällä hetkellä Real Madridilla on terveenä vain kaksi puolustajaa, Sergio Ramos ja Álvaro Odriozola.