Real Madridiin paluun tehnyt manageri Carlo Ancelotti on useaan otteeseen puhunut arvostuksestaan brasilialaishyökkääjä Richarlisonia kohtaan. Kaksikko työskenteli yhdessä Evertonissa puolen vuoden ajan, ja italialaisluotsi olisi halunnut jatkaa yhteistyötä myös Madridissa.

Italialainen Tuttomercato kertoo, että Toffees on ilmeisen tarkoituksellisesti hinnoitellut hyökkääjänsä kokonaan ulos siirtomarkkinoilta. Valioliigassa viime kaudella kymmenenneksi sijoittunut joukkue haluaa paraikaa olympiakisoissa olevasta 24-vuotiaasta jopa 90 miljoonaa puntaa – siis noin 105 miljoonaa euroa.

Real odotellee Richarlisonin tavoittelun sijasta tämän tiedon jälkeen mieluummin Kylian Mbappén tilanteen kehittymistä.