Santiago Bernabéun stadionremontin kannalta koronapandemia tuli tavallaan Real Madridille sopivaan aikaan. Rakennustyöt päästiin kunnolla alkamaan maaliskuussa pandemian riehuessa pitkin Eurooppaa, ja koska virustilanne on pitänyt Espanjassa katsomot tyhjinä, on Real Madrid voinut tyytyä kivuttomasti pelaamaan harjoituskentällään Alfredo Dí Stefano-stadionilla Valdebebasilla.

Vaikka katsomoremontti Bernabéulla jatkuukin vielä jonkin aikaa, on stadionin kenttäpinnoite täydessä tikissä. Niinpä monet kannattajat elättelivät jo toiveita, että he voisivat päästä maaliskuussa katsomaan taas Mestarien liigaa Santiago Bernabéulle. Real Madrid kertoi kuitenkin tänään, että nuo toiveet ovat turhia.

Koska Real Madrid voitti alkulohkonsa, pelaa se neljännesvälierissä toisen osaottelun kotikentällään. Arpa heitti vastustajaksi italialaisen Atalantan, ja ottelu pelataan Madridissa 16. maaliskuuta. Bergamossa mitellään 24. helmikuuta.

UEFA on jo tällä kaudella sallinut seuroille rajoitetun katsojamäärän päästämistä stadionille pandemiasta huolimatta, jos vain paikallinen hallitus sen sallii. Läheskään kaikissa otteluissa ei katsojia ole stadionilla nähty, mutta joissain kuitenkin. Espanjassakin katsomot ovat toistaiseksi olleet tyhjillään, mutta moni varmasti toivoo tilanteen olevan maaliskuussa jo merkittävästi parempi.

Real Madrid kuitenkin muistuttaa, että se on riippuvainen Espanjan ylimmän urheiluneuvoston CSD:n päätöksistä, ja niin kauan kuin se ei anna lupaa ovien avaamiselle katsojilla, pelaa Real edelleen suljetuin ovin Valdebebasissa.

[readmore from=Real-Madrid]

Toistaiseksi vihreää valoa on näytetty vasta Athletic Bilbaon ja Real Sociedadin välillä huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna pelattavalle cupin finaalille, mutta voi olla, ettei katsojia lopulta pääse tuohonkaan peliin. Niinpä Real Madridkaan ei halua antaa turhia toiveita faneilleen ja ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei paluu Santiago Bernabéulle toteudu vielä maaliskuun Mestarien liiga -ottelussa.

Lähde: AS