La Ligan mestari Real Madrid joutuu miettimään tulevaisuuttaan koronakriisin jälkeen. Marca tietää kertoa, että seura haluaa myydä neljä pelaajaansa paikatakseen koronaviruksen aiheuttamia taloudellisia vahinkoja.

Lehden mukaan Real Madrid menettää koronaviruksen takia noin 200 miljoonaa euroa. Summaa ei noin vain paikata, mutta neljä pelaajaa on ainakin Marcan mukaan asetettu myyntilistalle.

Vähemmän yllättäen Gareth Bale sekä James Rodríguez ovat kaupan. Balen ja Jamesin kaudet olivat pettymyksiä täynnä. Molempien kohdalla myyminen voi kuitenkin koitua hankalaksi. Bale on pitkään ollut hyvin vastahakoinen siirron suhteen, ainakin jos on uskominen Balen agenttia Jonathan Barnettia.

– Bale on onnellinen Real Madridissa ja hänen ideansa on viettää siellä vielä kaksi vuotta. Zidane on menestynyt hienosti Real Madridissa, eikä hän vihaa Balea. Zidane ei halua yksinkertaisesti peluuttaa häntä. Bale harjoittelee hyvin päivittäin, Barnett kommentoi aiemmin BBC:lle.

Balen sopimus Real Madridin kanssa on voimassa kesään 2022 saakka, jolloin Bale on jo 32-vuotias.

Jamesin, 29, sopimus on sen sijaan päättymässä vuoden päästä. Miehen perässä on tiettävästi useampi seura, mutta Real Madrid tuskin saa kolumbialaisesta kovinkaan suurta siirtosummaa. Jamesia yritetään kaupata noin 25 miljoonalla eurolla. Lisäksi molempien kohdalla ongelma on heidän valtavissa palkoissaan.

Balen kohdalla siirtosummasta on ollut hyvin vähän minkäänlaista puhetta, koska Bale on tiettävästi haluton luopumaan 17 miljoonan euron vuosipalkastaan, jota hän nauttii Madridissa.

Lisäksi myyntilistalle on asetettu Mariano Díaz sekä totallisen floppikauden pelannut Luka Jovic, joka saapui vasta viime kesänä Madridiin pelattuaan huippukauden Eintracht Frankfurtissa. Díazilla on sopimus kesään 2023 saakka, mutta hän pelasi viime kaudella La Ligassa vain viidessä ottelussa, joissa syntyi yksi maali.

Jovic sen sijaan allekirjoitti viime kesänä peräti kesään 2025 ulottuvan sopimuksen. Tällä kaudella Jovic pelasi sarjassa 17 ottelua, joissa syntyi kaksi maalia. Jovicin kohdalla kuitenkin vahva kausi 2018-19 on vielä monella tuoreessa muistissa.