Real Madrid ei ole vielä menettänyt toivoaan Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogban suhteen, vaikka vahvimmin miestä ollaan viemässä Juventukseen. Toisaalta verkot ovat vesillä myös Tottenhamin Christian Eriksenin varalta.

AS-lehden mielipidekirjoituksessa kerrotaan, että Pogban agentti Mino Raiola käyttäisi Juventusta lähinnä siirtosumman korottamiseen. Juventus on jo tehnyt isot sopimukset palkkojen suhteen Aaron Ramseyn ja Adrien Rabiotin kanssa. Näin ollen Pogban mahduttaminen seuran palkkarakenteisiin voi olla haastavaa.

Siksi Real Madrid saattaa olla askeleen edellä Pogban suhteen. Toisaalta on myös uutisoitu, että Juventus hakisi taloudellista apua paitasponsoriltaan Adidakselta Pogban houkuttelemiseksi Torinoon.

Joka tapauksessa Real valmistautuu myös varavaihtoehtoonsa, joka on Tottenhamin Christian Eriksen. Marcan mukaan Eriksenin agentti olisi lähipäivinä tapaamassa Realin seurajohtoa saadakseen tietoa seuran aikeista Eriksenin suhteen.

Eriksenin hinta pyörinee edelleen yli sadassa miljoonassa eurossa, mutta toisaalta Real on tiettävästi ainoa seura, joka on miehestä ollut kiinnostunut. Eriksen ei ole ainakaan tällä hetkellä ollut kiinnostunut tekemään jatkosopimusta Tottenhamin kanssa. Eriksenin sopimus lontoolaisseuran kanssa päättyy ensi kesänä.

Marcan mukaan Tottenham on laskenut Eriksenin hintapyyntöä noin 70 miljoonaan euroon. Marca vihjaa yhdeksi varavaihtoehdoksi Pogballe myös Ajaxin keskikenttäpelaaja Donny van de Beekin, mikäli hollantilaisseura olisi valmis laskemaan 50 miljoonan euron hintapyyntöään.

Muokattu 2.7. klo 9.04: Korjattu Tottenhamin hintapyyntö Eriksenistä.