Real Madrid on käyttänyt tämän kesän pelaajahankintoihin yli 300 miljoonaa euroa, uutisoi Marca-lehti verkkosivuillaan.

Tuorein vahvistus on ranskalainen Ferland Mendy, joka saapui Lyonista 48 miljoonalla eurolla. Lopullinen siirtosumma voi kasvaa vielä viidellä miljoonalla eurolla erilaisten klausuulien myötä.

Madridilaisseura on jo rikkonut kesän 2009 lukeman, 254 miljoonaa euroa. Tuolloin haaviin tarttui Karim Benzeman, Kakán, Xabi Alonson ja Cristiano Ronaldon kaltaisia nimiä.

Tänä kesänä Real Madrid on hankkinut viisi pelaajaa. Rodrygo maksoi 45 miljoonaa euroa, Éder Militão 50 miljoonaa euroa, Luka Jović 60 miljoonaa euroa ja Eden Hazard (toistaiseksi) 100 miljoonaa euroa.

Siirrot tuskin jäävät tähän, sillä oven uskotaan vielä käyvän Bernabéulla molempiin suuntiin. Muun muassa Paul Pogban on huhuttu tulevan sisään, kun taas Gareth Bale ja James Rodríguez saattavat olla lähdössä.