Real Madridin seurapresidentti Florentino Pérez puhui Onda Ceron El Transistor -ohjelman haastattelussa useista mielenkiintoisista asioita.

Yksi esiin nousseista aiheista oli Real Madridin tämän kauden valmentajarumba. Kaikki alkoi, kun Zinédine Zidane kertoi, että hän ei halua jatkaa joukkueessa. Tätä seurasi Julen Lopeteguin draamaa täynnä ollut värväys Espanjan maajoukkueesta. Hänet korvattiin kauden aikana Santiago Solarilla ja kauden lopussa Zidane palasikin joukkueen peräsimeen.

– Zidane tuli toimistooni ja kertoi minulle. Kun hän oli päättänyt, ei hänen mielensä ollut enää muutettavissa, Pérez aloitti tapahtumien kertaamisen.

– Siihen aikaan ei ollut montaa valmentajaa vapaana. Kaikilla oli jollekin ajalle sopimukset voimassa.

– Lopeteguin halusimme saapuvan MM-kisojen jälkeen. Hän kuitenkin halusi julkaista asian ennen MM-kisoja. Keskustelimme tästä Luis Rubialesin [Espanjan jalkapalloliiton johtajan] kanssa ja hän vain sanoi, että saamme loistavan valmentajan.

– Iltapäivällä kaikki kuitenkin muuttui ja he antoivat potkut hänelle. Emme puhuneet liitolle enää, koska hänelle oli annettu potkut ja sen seurauksena meidän ei enää tarvinnut maksaa hänen ulosostoklausuuliaan.

Tapauksen kertaamisen jälkeen Péreziltä kysyttiin, harkitsisiko hän Lopeteguin potkuja nyt uudestaan.

– En tiedä. Emme korjanneet mitään valmentajavaihdoillamme.