Eden Hazard ja Thibaut Courtois kuuluvat kiistatta sunnuntaina päättyneiden MM-kisojen suurimpiin onnistujiin. Hazard kipparoi Belgian pronssille – maan historian ensimmäiselle MM-mitalille – ja ylsi itse kakkossijalle Golden Ball -äänestyksessä. Courtois puolestaan valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi.

Molemmat Belgian supertähdet edustavat seurajoukkuetasolla lontoolaista Chelseaa. Kumpaistakin yhdistää myös se, että heitä on huhuttu jo pitkään La Liga -jätti Real Madridiin.

Nyt belgialaislehti Het Laatste Nieuws kertoo, että Chelsea on asetellut johtaville pelaajilleen hintalaput. Hazardin kohdalla hintapyyntö on huikea 225 miljoonaa euroa. Se tekisi Hazardista maailman kalleimman pelaajan. Nykyisestä ME-miehestä Neymarista PSG maksoi vuosi sitten kolme miljoonaa vähemmän, 222 miljoonaa.

Courtois’n kohdalla hintapyyntö on huomattavasti maltillisempi, sillä Chelsea on valmis luopumaan pitkänhuiskeasta torjujasta 30-35 miljoonalla eurolla. Kaksikon yhteishinta asettuisi siis haarukkaan 255-260 miljoonaa euroa.

[readmore from=Real-Madrid]

Courtois’n verrattain edullisen hinnan selittää se, että hänen nykyinen sopimuksensa kattaa vain tulevan kauden 2018-2019. Toistaiseksi hän ei ole vaikuttanut erityisen halukkaalta allekirjoittamaan jatkosopimusta Chelsean kanssa. Lisäksi Courtois on korostanut haluaan olla lähempänä Madridissa asuvia lapsiaan.

Aiemmin Chelsean on uumoiltu pyytävän torjujastaan noin 50 miljoonaa euroa, mutta sopimustilanteen takia hintaa on jouduttu pudottamaan alaspäin.

Eden Hazardin sopimus Chelsean kanssa kattaa vielä seuraavat kaksi pelikautta.

Lähde: AS