Sergio Ramos siirtyi Real Madridiin kesällä 2005.

Puolustaja on siitä lähtien kuulunut Real Madridin ja Espanjan A-maajoukkueen ehdottomiin avainpelaajiin.

35-vuotiaan Ramosin sopimus Real Madridin kanssa päättyy kesäkuussa, eivätkä osapuolet ole edelleenkään päässeet yhteisymmärrykseen uudesta jatkosopimuksesta.

Ramosin tavoite on jatkaa uraansa vielä pitkään. Suunnitelmiin kuuluu muun muassa osallistuminen Japanin kesäolympialaisiin.

– Haluan voittaa viidennen kerran Mestarien liigan, pelata Qatarin MM-kisoissa ja osallistua kesällä Japanin olympialaisten jalkapalloturnaukseen. Mielestäni olen ansainnut sen, että voin päättää itse, mihin menen ja milloin, Ramos totesi Amazon Primessä julkaistavassa dokumentissaan.

– Ideani on kuulua Real Madridin seuralegendoihin. Uran lopettaminen ei ole vielä ajankohtaista. Uran lopettaminen on niin henkilökohtainen päätös, että teen sen silloin, kun huomaan, ettei kroppani enää kestä. En ole vielä kohdannut sellaista tilannetta. Kroppani on hyvässä kunnossa ja pidän itsestäni loistavaa huolta.

– Haluan kilpailla ja voittaa. Uskon, että joku päivä perheeni on tärkeimmässä asemassa urani suhteen. Ammattilaisurani jälkeen saatan pitää sapattivuoden, jonka jälkeen keskityn bisneksiini. Voin olla vuoden tai kaksi poissa jalkapallosta, mutta en pidempään.

Lähde: MARCA