Espanjalaismediassa levisi perjantaina villi huhu, kun lehdistössä esitettiin Real Madridin pitkäaikaisen kapteenin Sergio Ramosin lähtevän mahdollisesti seurasta. Konkaritopparin maisemanvaihdon taustalla olisi uutisten mukaan Mestarien liigasta putoamista seurannut riita Realin puheenjohtajan Florentino Pérezin kanssa.

Ramosin tilannetta kommentoi tuoreeltaan myös seurassa vuosina 1996-1999 pelannut ex-hyökkääjä Predrag Mijatovic.

– Luin siitä. Voin sanoa vain, että en voi kuvitellakaan Real Madridia ilman Sergio Ramosta. Pelitaitojensa lisäksi hän on myös tämän sukupolven johtaja, 50-vuotias montenegrolainen sanoi AS:n mukaan.

[readmore from=Ramos-Sergio]

– En tiedä, mitä on tekeillä. Toivon, että hän jää ja auttaa joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa.

Mijatovic kommentoi samaan hengenvetoon myös Madridin vaisua kautta.

– Tällaisen kauden jälkeen me kaikki olemme huolestuneita. On vaikeaa pitää taso, jolla Real Madrid on pelannut viime vuodet. Toista samanlaista sukupolvea tuskin tulee, sillä kukaan muu ei ollut aiemmin pystynyt vastaavaan. (Zinedine) Zidane tulee tekemään kaikkensa, jotta joukkue on ensi kaudella kilpailukykyinen.