El Paísin mukaan Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman olisi syyttänyt Riqui Puigia medioille juoruamisesta. Lue uutinen täältä.

Koemanilta kysyttiin sunnuntaisen Levante-ottelun jälkeen, pitääkö lehden väite paikkaansa.

Koeman ei vastannut myöntävästi, mutta rivien välistä oli mahdollista ymmärtää, että El País osui oikeaan.

– Ei tässä ole kyse mistään kentän ulkopuolisesta. Tiedän medioiden uutisoineen siitä. Se asia jää pukukopin ja valmennusjohdon väliseksi. Riqui lämmitteli kentän laidalla, mutta teimme maalin ja sitten ajattelin, ettei häntä kannata peluuttaa, Koeman totesi.

Puig on jäänyt tällä kaudella täysin olemattomalle vastuulle, eikä Koeman näytä luottavan keskikenttäpelaajaan. Koeman ohjeisti Puigia jo syyskuussa lähtemään lainalle, mutta 21-vuotias Puig jäi siitä huolimatta taistelemaan peliajasta.