Yksi ensi kesän mielenkiintoisista siirtosaagoista tulee olemaan Paul Pogban liikkeet. Tiettävästi Pogba olisi halukas siirtymään kesällä pois Manchester Unitedista. Muun muassa Real Madrid ja Juventus ovat kiinnostuneita maailmanmestarin hankkimisesta.

Espanjalaislehti Marca kertoo, että Pogban agentti Mino Raiola olisi ollut jo puhelimella yhteydessa Real Madridin seurajohtoon. Raiolan ja Real Madridin välit olivat aiemmin tulehtuneet, mutta tilanteeseen on tullut muutos.

Raiolan ja Realin välillä on käyty Marcan mukaan kaksi keskustelua, joissa molemmissa agentti on kertonut lehden mukaan Pogban mieltymyksistä siirtyä Madridiin.

Uusvanha Real Madrid -päävalmentaja Zinédine Zidane on useaan otteeseen kertonut halustaan valmentaa Pogbaa. Pogba ei ole myöskään peitellyt sitä, että ihailee Zidanea ja Real Madridia.

Pogban perässä on myös hänen entinen seuransa Juventus, mutta lehden mukaan Pogba on tehnyt selväksi Raiolalle, että hän haluaisi siirtyä nimenomaan Realiin. Nyt Raiolan tehtävä on kääntää kaikki kivet sen eteen, että saisi suojattinsa toiveet toteutettua.

Pogban palkkapyyntö on tiettävästi noin 14-16 miljoonaa euroa, mutta Marcan mukaan Realissa on laskettu, että seuralla olisi siihen varaa. Pogba toisi rahaa seuran kassaan esimerkiksi paitamyynnin ja sponsoritulojen myötä.

Selvää on ainakin se, että Pogban ympärillä tulee kuhina käymään ensi kesänä.