Barcelonan keskikenttäpelaaja Miralem Pjanic siirtyi lainasopimuksella turkkilaisseura Besiktasin riveihin loppukauden kattavalla lainasopimuksella. LUE LISÄÄ!

Pjanic, 31, siirtyi Barcelonan riveihin viime kaudella Juventuksesta. Kausi oli kuitenkin vaikea. Keskikenttäpelaaja oli aloituksessa ainoastaan kuusi kertaa. Myös loukkaantumiset sotkivat osittain hänen kauttaan.

Nyt Pjanic väittää, ettei päävalmentaja Ronald Koeman arvostanut häntä.

– Kyllä [viitaten kysymykseen, ettei Koeman arvostanut häntä]. En sopeutunut tilanteeseen, jonka koin viime vuonna. Olen pelaaja, joka rakastaa jalkapalloa. Se tekee minut onnelliseksi, Pjanic totesi Marcan haastattelussa.

– Halusin aina pelata Barcassa, mutta en uskonut tilanteen menevän niin monimutkaiseksi. Siihen oli syynsä, etten saanut pelata enemmän. Ja kun sain pelata, se oli fyysisesti ja henkisesti vaikeaa. Itseluottamukseni oli mennyt. Minulla ei ollut kommunikaatiota Koemanin kanssa, Pjanic jatkoi.

– Se oli todella outoa. Pystyn hyväksymään kaiken, mutta haluan kuulla siitä kasvotusten, hän päätti.

Besiktasilla ei ole osto-optiota Pjanicin sopimukseen, joten hän palaa ensi kaudeksi takaisin kataloniaan. Nykyistä sopimusta on jäljellä vielä kauden 2024 loppuun saakka.