Gerard Piqué kutsui Madridia toiseksi kodikseen hiljattain La Resistencian haastattelussa.

Se ei ole kaukana totuudesta, sillä Piqué on matkustanut jo pidemmän aikaa Madridiin useamman kerran viikossa. Piquén omistama Kosmos-yhtiö järjestää parhaillaan Madridissa pelattavaa Davis Cup -tennisturnausta.

Useamman kerran suositun La Resistencia -ohjelman vieraana Madridissa käynyt Piqué on useampaan otteeseen matkustanut Barcelonasta Madridiin aamun harjoituksien jälkeen, viettänyt koko päivän pääkaupungissa erilaisissa tapaamisissa ja matkustanut yöksi kotiin.

Piqué jäi lauantaina Madridiin seuraamaan Davis Cupia, kun Barcelonan muu joukkue palasi kotiin Leganés-ottelun jälkeen. Piqué on saanut elintavoistaan mediassa kritiikkiä muun muassa sen vuoksi, koska puolustaja kertoi nukkuvansa arkisin noin 4-5 tuntia yötä kohden.

– Puhuin Ernesto Valverden kanssa näistä reissuista. Hän tiedusteli minulta, miten olin suunnitellut esimerkiksi tämän viikon menot Madridin matkojen kannalta ja kerroin hänelle siitä avoimesti. Minulla on Valverden kanssa loistavat välit ja seuralle suunnitelmani sopii, Piqué totesi Leganés-ottelun jälkeen.

– Media luo tästä suurempaa kuin tämä todella onkaan. Se kuuluu asiaan ja tiedämme, miten mediat toimii. Lento Barcelonasta Madridiin kestää 40 minuuttia. Se on sama asia kuin ajaisin Tarragonaan. Tälle annetaan liikaa näkyvyyttä medioissa, koska kyseessä on minä ja se, mitä edustan. Toivon ja odotan ihmisten kunnioittavan minua.

Piqué seuraa Madridissa Davis Cupin välieriä.

– Jään tänne katsomaan välieriä. Tämä on yksityiselämääni. Luonnollisesti minun on myös pelattava jalkapalloa ja yritän pelata mahdollisimman hyvin.