Barcelona matkusti ennen kauden alkua ympäri maailmaa valmistautuessaan kauteen 2019-20. Keskuspuolustaja Gerard Pique myönsi suoraan, ettei pre-season auttanut joukkuetta.

Barcelona pelasi harjoitusotteluita Japanissa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Vajaan kuukauden aikana Barcelona reissasi siis käytännössä maailman ympäri, katso Barcelonan harjoituskauden ottelut tästä.

Matkustaminen ei voi olla vaikuttamatta pelaajien palautumiseen. Varsinkin kun harjoituskaudella harjoitellaan usein kovempaa kuin kauden aikana. On sanomattakin selvää, että matkustus ja kova rasitus kasvattavat loukkaantumisriskiä.

Tiistaina Barcelona voitti kotonaan Villarrealin 2-1, mutta samalla Lionel Messi loukkasi itsensä jo toistamiseen tämän kauden aikana. Messi joutui tulemaan vaihtoon tauolla.

– Pre-season ei auttanut meitä. Meillä oli paljon matkustamista. Mutta olemme Barcelona, eikä meillä ole tekosyitä. Meidän täytyy voittaa, Pique kommentoi ottelun jälkeen Marcan mukaan.