Pedri valittiin ensimmäistä kertaa Espanjan A-maajoukkueeseen. Pedri on mukana Espanjan maaliskuisissa A-maaotteluissa.

18-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyi viime kesänä Las Palmasista Barcelonaan.

Pedri on yllättänyt monet nappaamaalla itselleen avauskokoonpanon paikan Barcelonasta, vaikka jotkut odottivat nuorukaisen aloittavan kauden B-joukkueessa.

Madridilaislehti Marca haastatteli Pedriä tiistaisessa lehdessään. Pedriltä kysyttiin, ketkä pelaajat ovat yllättäneet hänet eniten La Ligassa.

– Niitä on monta, mutta etenkin Karim Benzema ja Luka Modric. Pidän heistä ja he ovat hyvin laadukkaita pelaajia. Lisäksi Levanten Mickaël Malsa on todella hyvä pelaaja. En koskaan tiennyt, kumpaan suuntaan hän kääntyisi pallon kanssa. Pidän hyökkäävien keskikenttäpelaajien seuraamisesta. Yritän aina oppia heiltä.

Ansu Fati on ollut jo pitkän aikaa loukkaantuneena. Fati loukkasi polveaan marraskuun alussa, eikä ole sen jälkeen palannut pelikentille. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan Fatin kuntoutuksessa menee. 18-vuotias Fati on tiettävästi käynyt alkuvuodesta toisessa polvileikkauksessa.

– Tämä on hyvin vaikeaa aikaa hänelle. Kaikesta oppii. Sitä ei toivo kenellekään, koska hän on ollut jo pitkään poissa pelikentiltä. Toivottavasti hän palaa mahdollisimman pian, koska hän parantaa huomattavasti joukkuettamme.

– Toivottavasti minä ja Ansu pääsemme EM-kisajoukkueeseen. On edettävä askel kerrallaan. Ansun on kuntouduttava kunnolla vammastaan voidakseen palata pelikentille.