Jo ennen Segundan päätöskierrosta nousunsa La Ligaan kaudeksi 2021-2022 olivat varmistaneet sarjan kaksi parasta Espanyol ja Mallorca. Se merkitsi sitä, että molempien taival Segundassa jäi tällä kertaa vain yhden kauden mittaiseksi, sillä kumpikin putosi pääsarjasta edellisen kauden päätteeksi.

Voi olla hyvin mahdollista, että kolmaskin viime kauden putoaja tekee toisella sarjatasolla vain ranskalaisen visiitin, sillä Leganés sijoittui Segundassa kolmanneksi, ja lähtee nousukarsintoihin paalupaikalta. Leganésin vire on vieläpä erinomainen, sillä viimeisistä kahdeksasta ottelustaan se on voittanut neljä, ja pelannut neljä kertaa tasan. Sunnuntaisella sarjan päätöskierroksella Leganés läksytti vieraissa Real Zaragozaa maalein 5-0.

Muut nousukarsintaan selvinneet joukkueet ovat Almería, Girona ja Rayo Vallecano. Ensimmäisen kierroksen otteluparit ovat siis Madridin paikallispari Leganés-Rayo Vallecano ja Almería-Girona. Ennen sunnuntain päätöskierrosta myös Sporting Gijónilla oli mahdollisuus yltää nousukarsintoihin mutta haaveet vesitti 0-2-kotitappio Almeríalle.

Segundasta putoavat sarjatasoa alemmas Sabadell, Logroñes, Castellon ja Albacete. La Ligasta Segundaan puolestaan vaihtoivat Huesca, Real Valladolid ja Eibar. Uusia joukkueita Segundassa ovat myös Segunda B:stä nousevat Real Sociedad B, Amorebieta, Ibiza ja Burgos. Real Sociedad on ainoa La Ligan seura, jonka kakkosjoukkue pelaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
SEGUNDA DIVISIÓN “A”

Campeón: ESPANYOL
Ascenso directo: ESPANYOL y MALLORCA

Play off (3-6): LEGANÉS-RAYO
Play off (4-5): ALMERÍA-GIRONA

Descenso: SABADELL, LOGROÑÉS, CASTELLÓN y ALBACETE.

Ascenso desde Segunda “B”: REAL SOCIEDAD B, AMOREBIETA, IBIZA y BURGOS.

Segundan tämän kauden maalikuninkuuden voitti Espanyolin Raúl de Tomas 23 maalillaan. Toinen oli 22 maalia tehnyt Sporting Gijónin Uros Djurdjevic ja kolmas Almerían Umar Sadiq 20 maalillaan.