Brasilialaistähti Neymar saattaa ensi kesänä viimein saada siirtonsa takaisin Barcelonaan, josta hän lähti kesällä 2017 Paris Saint-Germainiin 222 miljoonan euron maailmanennätyssummalla, kertoo Diario Sport.

Neymar, 27, mieli Barcelonaan takaisin jo viime kesänä, mutta seurat eivät päässeet kaupan ehdoista sopuun. Siirtosaagan seurauksena brasilialaishyökkääjä on ollut PSG:n omien kannattajien hampaissa tällä kaudella.

Kuluvan sesongin jälkeen Neymarin siirrosta Pariisiin tulee kuluneeksi kolme vuotta, mikä tarkoittaa, että hänen siirtonsa karenssiaika tulee täyteen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että Neymar voi yksipuolisesti purkaa hänen ja PSG:n välisen sopimuksen Fifan määrittelemien ehtojen toteutuessa.

Urheilullisiin syihin Neymar ei voi vedota, koska hän saa PSG:ssä säännöllisesti peliaikaa – ollessaan kunnossa. Näin ollen Neymarin potentiaalinen siirto hankaloituu ja kallistuu huomattavasti. Hänen sopimuksensa purkamisesta tulisi Barcelonalle lasku, jonka suuruus määräytyisi Ranskan lainsäädännön ja Neymarin sopimuksen ehtojen mukaan. Hänen diilinsä PSG:n kanssa päättyy vasta kesällä 2022.

Neymarin on ilmoitettava sopimuksensa purkuaikeista enintään 15 päivää sen jälkeen, kun hän on pelannut viimeisen ottelunsa seurassa. Säännön noudattamatta jättäminen tietäisi kurinpidollisia toimia.

Lopuksi Fifan tulee määrittää, kuinka suuri PSG:lle maksettava korvaus olisi. Diario Sportin mukaan mahdollista summaa on vaikea arvioida, koska vastaavan kokoluokan ennakkotapausta ei ole olemassa. Mundo Deportivon mukaan Barcelonassa uskotaan, että maksettava summa voisi asettua noin 180 miljoonaan euroon.