Brasilian ja Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjä Neymar puhui medialle ensimmäistä kertaa MM-kisojen jälkeen torstai-iltana São Paulossa, Brasiliassa, järjestetyssä hyväntekeväisyysgaalassa.

Neymar vahvisti sen, mitä jo aiemmin PSG:n johtoportaasta on kerrottu. Tähtipelaaja jatkaa uraansa PSG:ssä. Miehen perässä on ainakin ollut Real Madrid.

– Jään Pariisiin. Minulla on sopimus, Neymar sanoi tyynesti ja jatkoi:

– Media on ruokkinut tätä (spekulaatiota) ja keksinyt tarinoita. He päätyvät spekuloimaan liikaa. Aihe on tylsä, mutta kaikki tietävät kuinka hyvät suhteet minulla on seurapresidentin (Nasser Al-Khelaifi), maan ja fanien kanssa, mies jatkoi.

Neymarin mukaan mikään ei ole muuttunut siitä, kun hän vuosi sitten siirtyi PSG:hen uusien haasteiden takia.

Neymar myös kertoi onnitelleensa joukkuekaveriaan Kylian Mbappéa MM-kullasta. Lisäksi Neymar kertoi olevansa todella innoissaan PSG:n tuoreesta maalivahtihankinnasta Gianluigi Buffonista.

– Hänellä on paljon annettavaa meille ja haluamme, että hän jakaa tuota kokemusta, mitä hänellä on, koko joukkueelle, Neymar sanoi.

Tämä siirtosaaga vaikuttaisi olevan nyt kesän osalta päätöksessä.