Gary Neville valmensi Valenciaa noin kolmen kuukauden ajan talvella 2016.

Manchester United -legenda sai 28 ottelun jälkeen potkut roolistaan surkeiden tuloksien vuoksi. Kyseessä on tähän saakka Nevillen ainoa pesti päävalmentajana.

Neville myönsi englantilaislehdistölle tehneensä virheen hyväksyessään Valencian tarjouksen.

– Olin englantilainen, joka ei tuntenut kaupunkia, kieltä tai suurta osaa joukkueen pelaajista. Valmennusryhmässäni oli paljon samassa tilanteessa olleita ihmisiä. Se oli järjetön päätös, minun ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä Valencian tarjousta, Neville totesi.

– En ollut valmis siihen rooliin. En noussut joka päivä sängystä ajatellen jalkapalloa. Minulla oli muita asioita ajateltavani. Kirjoitin erääseen lehteen ja minulla oli omia bisneksiä Manchesterissa.

19 vuoden ajan Manchester Unitedin edustusjoukkueessa pelannut Neville työskentelee nykyään asiantuntijana Sky Sportsilla.