Diego Martínez ilmoitti viime viikolla jättävänsä Granadan.

Osapuolet eivät allekirjoittaneet jatkosopimusta ja kerrassaan loistavaa työtä seurassa tehnyt Martínez poistui Granadasta.

Granadan tavoite on löytää Martínezille korvaaja seuraavien päivien aikana.

Mundo Deportivon mukaan Robert Moreno on yksi Granadan vaihtoehdoista. Osapuolet neuvottelevat sopimuksesta.

Moreno on ollut noin vuoden ajan työttömänä saatuaan viime kesänä potkut AS Monacon peräsimestä. Sitä ennen Moreno valmensi vajaan vuoden ajan Espanjan A-maajoukkuetta, kun Luis Enrique oli sivussa maajoukkueen toiminnasta henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Moreno kuului Enriquen valmennusryhmään vuosikausien ajan niin AS Romassa, Barcelonassa kuin Espanjan A-maajoukkueessa, mutta kaksikko ajautui suuriin riitoihin, kun Enrique oli palaamassa maajoukkueen päävalmentajaksi.

Väliaikaisvalmentajana toiminut Moreno halusi kuitenkin jäädä rooliin, vaikka Enriquen piti ottaa paikkansa takaisin Espanjan A-maajoukkuevalmentajana.