Espanjan päävalmentaja Luis Enrique luottaa yhä Álvaro Morataan, vaikka Juventuksen hyökkääjä on saanut kritiikkiä edellisestä ottelustaan.

Morata, 28, on kierrellyt urallaan suurseurasta toiseen, mutta hän on silti saanut maineen hyökkääjänä, joka hukkaa liikaa paikkoja. Tuo maine ei hellittänyt ainakaan viime maanantaina, kun Morata tuli 66. minuutilla vaihtoon Espanjan pelatessa 0-0-tasapelin Ruotsia vastaan EM-kisojen avauspelissään.

Osa kannattajista on vaatinut, että Morata aloittaa vaihtopenkillä lauantaina Puolaa vastaan, mutta Enrique ei moisia vaatimuksia kuuntele.

– Kyllä, hän (Morata) aloittaa, sanoi Enrique Marcan mukaan.

– Haluan, että jatkaa samalla tavalla. Haluan, että hän osallistuu samalla tavalla hyökkäämiseen ja puolustamiseen kuin aiemminkin.

– Huomenna peluutamme Morataa ja kymmentä muuta pelaajaa.

Kaikkiaan Morata on pelannut A-maajoukkuetasolla 41 ottelua tehden niissä yhteensä 19 maalia ja syöttäen viisi.