Álvaro Morata on pyörinyt viime aikoina vahvasti siirtohuhuissa.

Espanjalaiskärki haluaa jättää Chelsean taakseen ja palata Espanjaan. Morata on tiettävästi jo antanut sanansa Atléticolle ja haluaa siirtyä seuraan. Morata on jo soittanut Diego Simeonelle ja on valmis palkanalennukseen päästäkseen Atléticoon.

Atlético ei ole kuitenkaan ainoa espanjalaisseura, joka on ollut kiinnostunut maajoukkuekärjestä.

Sevilla yhdistettiin ensimmäisenä Morataan. Morata näytti vihreää valoa lainasiirrolle Pizjuánille. Siirto kuitenkin kaatui taloudellisiin syihin. Sevillan seurapresidentti José Castro paljasti lisätietoja Moratan kaatuneesta Sevilla-siirrosta.

– Hän halusi tulla tänne. Hän ilmoitti sen selvästi. Huomasimme, että siirto oli kuitenkin mahdoton taloudellisista syistä. Nyt hänen perässään on yksi toinen espanjalaisseura, Castro viittasi todennäköisesti Atléticoon.

– Hänellä on tietääkseni tarjouksia myös muista maista. Morata oli kuitenkin valmis saapumaan Sevillaan. Keskustelimme hänen kanssaan, mutta lopulta mukaan tuli taloudellisesti suurempia seuroja.

Sevilla hankki hiljattain Munir El Haddadin Barcelonasta korvaamaan Luis Murielia, joka siirtyi Fiorentinaan loppukauden lainalle.