Luka Modric kuuluu haastatelluimpien eurooppalaisurheilijoiden joukkoon tällä viikolla, eikä vähiten saamansa Ballon d’Or -palkinnon ansiosta.

Lähes kaikkien urheilumedioiden jo lainaamasta kroatialaisesta saatiin GQ:n toimesta puristettua ulos vielä muutama, merkittävä huomio.

– Matkani tähän on ollut raskas ja pitkä, mutta olen saavutuksesta sitäkin iloisempi. Kaikki saadut tunnustukset, kuten valinta FIFA: n vuoden pelaajaksi ja Ballon d’Or… kaikki tämä maistuu paremmalta, kun tietää ettei mitään ole annettu ilmaiseksi.

Jää epäselväksi, viittaako Modric joihinkin kanssapelaajiinsa, korostaessaan itse tekemänsä työn osuutta saavutuksissa.

– En ole saanut mitään tästä lahjaksi, kaikki saavutukseni ovat kovan työn tulosta. Olen todella onnellinen siitä, että ihmiset tunnustavat asiat, joita olen saavuttanut urheilu-urallani.

Myös koko lajiin liittyvä luonnehdinta saatiin, koskien kenties selkeimmin sitä ”yhtenä monien joukossa” seuraavia.

– On totta, että minun piti tämä palkinto lopulta saadakseni voittaa todella paljon. Kolme Mestarien liigaa peräkkäin, sekä varsinkin MM-finaaliin selviäminen, niin pienen kansan kuin Kroatian edustajana – se on jotain, mistä en olisi koskaan osannut edes unelmoida. Tämä tapahtui vasta, kun ihmiset ymmärsivät ettei jalkapallo ole vain maaleja, maaleja, maaleja.