Lionel Messin 21-vuotinen satumainen tarina Barcelonassa päättyi tänään (toistaiseksi). Historiaan jäävässä lehdistötilaisuudessa hän hyvästeli kotikaupunkinsa ja kapteenoimansa seuran.

Messi vahvisti pressille, että hän olisi ollut valmis pudottamaan palkkansa puoleen siitä, mitä se ennen oli. Se ei kuitenkaan ollut riittävästi; välttääkseen konkurssin Barcelonan täytyi luopua talismaanistaan. Messi toisti lehdistötilaisuudessa, ettei hän koe vielä ”olevansa valmis lähtemään”.

Monet sivustaseuraajat ovat katsoneet tarpeelliseksi huomauttaa, että jos Messi olisi todella rakastanut Barcelonaa, hän olisi pelannut Kataloniassa vapaaehtoisesti ilman korvausta. Messin aiemmat palkkatulot ovat olleet suorastaan tähtitieteellisiä (tiettävästi yhteensä 555 miljoonaa euroa vuosina 2017–21), hänen mainosansionsa ovat myös tavalliselle ihmiselle käsittämättömiä.

Toimittaja Colin Millar osoittaa kuitenkin henkilökohtaisella Twitter-tilillään, että Espanjan lakipykälät estivät moisen ajatuksen pohdiskelun edes teoreettisella tasolla. Jokaisen uuden sopimuksen palkkion suuruus täytyy olla vähintään 50 prosenttia edelliseen sopimukseen kirjatusta palkkiosta. Markkinoiden manipuloinnin ehkäisemiseksi jalkapalloyritykset pakotetaan sitoutumaan näihin säädöksiin.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Toinen ongelma on tietenkin palkkakatto. BBC Sportin Raj Chohan huomautti sunnuntaina, että ilman Messin sopimustakin Barcelonan palkkakulut ovat 95 prosenttia kaikista tuloista, kun sallittu raja on 25 prosenttiyksikköä alempana. Toisin sanoen Messin pelaaminen yhdellä eurolla ei olisi ratkaissut kaiken taustalla olevaa ongelmaa. Hänen rekisteröintinsä olisi ollut joka tapauksessa mahdotonta, eikä se jäänyt Barçan maksuhalukkuudesta kiinni.

PSG:ssä Messille on L’Équipen tietojen mukaan tarjottu valtavaa 40 miljoonan euron vuosipalkkaa.