Barcelonassa kasvoi eilen innostunut jännitys, kun mediassa alkoi näkyä erinäisiä tietoja siitä, että Lionel Messi olisi tehnyt päätöksen jatkaa uraansa FC Barcelonassa. Puhuttiin kaksivuotisesta jatkosopimuksesta, joka julkaistaisiin virallisesti jo muutaman päivän sisällä.

Katalonialaislehti Sportin mukaan tiedot eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Messin lähipiirin jäsenet ovat kertoneet Sportille, ettei Messi ole vielä päässyt jatkosopimuksesta sopuun Barcelonan kanssa.

Barcelonan jatkotarjous on tietenkin Messin pöydällä, mutta Sportin mukaan kuusinkertainen Ballon d’Or -voittaja ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstään siitä, tarttuako tarjoukseen. Joitain yksityiskohtia sopimuksesta olisi tiettävästi määriteltävä ennen kuin sopu voi syntyä. Näin Messin nimen saamista paperiin saataneen odottaa vielä jonkin aikaa.

Barcelonalla ei Sportin mukaan ole aikeita kommentoida Messin tilannetta ennen kuin kaikesta on täysin sovittu ja jatkosopimus voidaan virallistaa. Keskusteluja jatketaan joka tapauksessa hyvässä yhteisymmärryksessä, ja selvästi todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään, että Messin ura jatkuu Barcelonassa.

Messin nykyinen sopimus Barcelonan kanssa umpeutuu viikon kuluttua. Mikäli jatkosopimusta ei syntyisi, voisi hän vaihtaa toisen seuran paitaan ilman minkäänlaista siirtokorvausta.

Tällä hetkellä Messi on Argentiinan maajoukkueen mukana Copa Américassa. Hän nousi tiistain välisenä yönä Suomen aikaa Javier Mascheranon rinnalle Argentiinan eniten maaotteluita pelanneeksi pelaajaksi. Molemmilla on pelattuja A-maaotteluita nyt 147. Messi on tehnyt näissä otteluissa 73 maalia ja syöttänyt 51 osumaa.

[readmore from=Messi-Lionel]

Messi debytoi A-maajoukkueessa elokuussa 2005 ollessaan 18-vuotias. Hänen debyyttiottelunsa oli harjoituspeli Unkaria vastaan, mutta ensiesiintyminen kesti vain noin minuutin. Vaihdosta sisään tullut Messi ajettiin debyytissään suoralla punaisella ulos.

Argentiina on jo varmistanut paikkansa Copa Américan puolivälierissä, joissa Messi nousee mitä suurimmalla todennäköisyydellä yksin Argentiinan maaottelutilaston kärkeen. Messi on pelannut täydet 90 minuuttia Argentiinan kaikissa kolmessa tähänastisessa ottelussa turnauksessa. Hän on tehnyt yhden ja syöttänyt yhden Albicelesten kaikkiaan kolmesta maalista.