Barcelona on tarjoamassa Lionel Messille kolmivuotista jatkosopimusta, kertoo ESPN.

Barçan puheenjohtaja Joan Laporta on tietoinen siitä, että seuralla ei ole enää varaa maksaa Messille samankaltaista jättipalkkaa mitä hän tienaa tällä hetkellä (noin 75 miljoonaa euroa vuodessa). Tästä syystä Laporta yrittää kiinnittää Messin pidemmällä sopimuksella, jolloin argentiinalaisen palkkapussi ei ”romahtaisi” kertaheitolla, vaan sitä pystyttäisiin leikkamaan porrastetusti.

Kesäkuussa 34 vuotta täyttävän Messin kiinnostus pidempiaikaiseen sopimukseen uskotaan kuitenkin olevan alhainen. Messi on aiemmin pitänyt parempana ajatuksena uudistaa sopimustaan vuosi vuodelta omien tuntemuksien mukaan. Hän on myös ilmaissut halunsa pelata MLS:ssä ennen uransa päättymistä.

Messin sopimus Barçan päättyy kuluvan kauden jälkeen. Katalonialaisseuran kippari on pelannut tällä kaudella 42 ottelua ja tehnyt niissä 34 maalia.

ESPN FC

@ESPNFC
Joan Laporta is working on a three-year contract to offer to Lionel Messi to persuade him to stay at Barcelona, sources have confirmed to @samuelmarsden and @moillorens 👀📝