Leo Messi syötti sunnuntaina kaikki Barcelonan kolme maalia, kun Quique Setiénin miehistö haki Villamarínilta Betisin vieraana täyden pistepotin mukaansa Kataloniaan.

32-vuotias argentiinalainen kärsii hänelle varsin eriskummallisesta maalittomasta putkesta. Messi on nyt pelannut kolme peräkkäistä sarjaottelua ilman tehtyä maalia.

Messi on edellisen kerran jäänyt maaleitta kolmessa peräkkäisessä sarjaottelussa kaksi vuotta sitten helmikuussa 2018. Messi on laukonut La Ligassa 22 peräkkäistä vetoa ilman tehtyä maalia.

Jos maalinteko on tuottanut vaikeuksia viimeisen parin viikon aikana, ei samaa voi sanoa maalisyötöistä. Messi on syöttänyt Barcelonan viimeiset viisi maalia ja ollut osallisena viimeisessä kymmenessä maalissa.

Suoranaisesta maalinteon tuskasta ei voi puhua, sillä Messi on tehnyt tällä kaudella 26 pelaamassaan ottelussa 19 maalia.