Lionel Messin nykyinen sopimus umpeutuu kesällä 2021. Barcelona haluaisi jatkaa sopimusta.

Barca-puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu oli hiljattain Catalunya Radion haastattelussa. Tuolloin Bartomeu sanoi, että ennen kuin hänen valtakautensa päättyy (vuonna 2021), hän haluaisi tehdä Messin kanssa vielä yhden jatkosopimuksen.

Nyt Mundo Deportivo kertoo, että Barcelona olisi jo ottanut yhteyttä Messin isään Jorgeen ja kertonut seuran tahtotilasta. Tässä vaiheessa ei tiedetä, onko Jorge vielä välittänyt tietoa pojalleen tai miten perheessä ylipäätään suhtaudutaan ajatukseen Messin uran jatkumisesta.

MD:n tietojen mukaan Barca haluaisi jatkaa Messin sopimusta kesään 2023 saakka. Messi olisi tuolloin 36-vuotias.

[readmore from=Barcelona]

Jo aiemmin kävi ilmi, että Messillä on viime vuosina ollut sopimuksessaan pykälä, jonka myötä pelaaja voi purkaa itse sopimuksen kesken kaiken. Sitä pidetään luottamuksenosoituksena Messille, joka on pelannut koko uransa Barcelonassa ja rikkonut käytännössä kaikki seuran ja koko espanjalaisen jalkapallon ennätykset.

Tällä hetkellä Messillä on ikää 32 vuotta. Hän on edustanut Barcaa jo 704 ottelussa ja takonut käsittämättömät tehot 617+251. Tälläkin hetkellä Messi johtaa La Ligan maali- ja tehopörssejä lukemin 12+6.