Ymmärrettävän turhautunut Lionel Messi ei suorastaan säästellyt sanojaan tappiollisen Copa América -välierän jälkeen. Tuomarityöskentely ottelussa – ja Etelä-Amerikan liiton alaisissa peleissä yleensä – nousi esiin.

– Ei se päästä meitä (Argentiina) vastuusta, mutta näihin asioihin pitäisi puuttua. Pikkurikkeistä varoitettiin, mutta sitten VAR:ia ei edes käytetty tarpeellisissa tilanteissa.

Messi katsoi tarpeelliseksi etenkin tilanteen, jossa Argentiinalle olisi monen mielestä kuulunut tuomita rangaistuspotku, pian Roberto Firminon iskemän 2-0 -maalin jälkeen. Tilanteessa rikottu Sergio Agüero puolestaan katseli lappua ottelun lisäajalla.

– Koko ottelun ajan, pienimmästäkin hipaistusta tilanteet vihellettiin Brasilian hyväksi. Tämä p*ska sotki meidän pelimme täysin. Mielestäni pelasimme hyvän pelin, eivätkä he olleet mitenkään ylivoimaisia.

Lähde: Goal