Argentiina hävisi Copa Américan avausottelussaan Kolumbialle maalein 0-2.

Pelillisesti Argentiina jätti valtavasti toivomisen varaa. Etenkin avausjaksolla Kolumbia oli selvästi parempi kuin Argentiina. Toisella jaksolla Argentiina otti pallonhallinnan entistä enemmän itselleen, mutta ei saanut sen avulla mitään aikaan.

Kolumbia iski maalit toisella jaksolla vastahyökkäyksien kautta ja siirtyi B-lohkon kärkeen.

– Tässä menee aikaa, että sisäistämme ja hyväksymme tämän tappion. Meidän on otettava positiiviset asiat mukaamme tekemistämme virheistä. On sääli, että pelasimme silloin parasta jalkapalloamme, kun Kolumbia teki maalinsa. Meidän on noustava tästä nopeasti, Leo Messi totesi.

– Meillä on vielä paljon mahdollisuuksia edetä jatkoon. Meidän on päästävä tästä yli ja jatkaa eteenpäin.

Argentiina kohtaa seuraavaksi ensi viikon torstaina Paraguayn.