Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverde ei katunut päätöstään lepuuttaa Lionel Messiä, vaikka Sevilla kaatoi katalonialaiset 2–0-lukemin Copa del Reyn puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa keskiviikkoiltana.

La Ligaa johtava Barcelona lähtee kirimään kahden maalin takaa-ajoasemaa kiinni jälkimmäisessä kohtaamisessa 30. tammikuuta Camp Noulla.

– En kadu sitä. Niin minun piti toimia, Valverde totesi Messin lepuuttamisesta.

Päävalmentaja ei osannut sanoa, aikooko hän valita vahvemman miehistön toiseen osaotteluun.

– Meidän pitää odottaa. Tänään tein muutoksia. Ajattelin sen olevan parasta, ja kun tekee muutoksia, tiedostaa riskit.

– Ja voittaessaan on oikeassa, hävitessään ei. Sunnuntaina on tärkeä peli, jonka haluamme voittaa. Sitten ajattelemme toista osaottelua.

Lähde: Goal