Lionel Messi oli elementissään, kun Barcelona kaatoi Tottenhamin Mestarien liigan lohkovaiheen toisen kierroksen ottelussa maalein 4-2.

Messi alusti ensimmäisen ja toisen maalin, teki itse kaksi seuraavaa ja osui vielä kahdesti tolppaan. Useamman arvostelun mukaan Messi pelasi täyden kympin ottelun.

Pelin jälkeen Tottenhamin päävalmentaja Mauricio Pochettino sanoi, että Messi oli hänen mielestään hyvin kurissa – ensimmäisen 45 minuutin ajan.

– Ensimmäisellä puoliajalla emme antaneet Messille yhtään maalipaikkaa. Mutta toki kun on 0-2-tappiolla, tilaa syntyy väkisinkin kun itse yrittää hyökätä enemmän, Pochettino sanoi lehdistölle.

– On niin vaikeaa pysäyttää tuollaista pelaajaa. Se on ihan uskomatonta, millaisia juoksuja hän tekee. Hän on maailman paras pelaaja.

[readmore from=Barcelona]

Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverde tyytyi sanomaan Messistä tuttuja fraaseja.

– Messillä oli alla hattutemppu PSV:tä vastaan. Nyt hän teki kaksi. Hän loistaa aina. Hänellä oli epäonnea tolppien kanssa, mutta osasimme odottaa että hän osuisi maaliin, Valverde sanoi.

Kaikki kilpailut mukaan lukien Messi on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua. Tehot ovat kovat: 10+5. Voisivat olla vielä rutkasti kovemmatkin, sillä Messi on osunut maalipuihin jo peräti kahdeksan kertaa.