Maajoukkuetauon alkajaisiksi Ranskasta kuului poikkeuksellisia lausuntoja, kun PSG:n tähtihyökkääjä Kylian Mbappé totesi harvinaisen suoraan, että oli pyytänyt PSG:tä myymään kesällä hänet. ”Pyysin, että seura myisi minut, jotta se saisi rahaa sopivan korvaajan hankkimiseen”, Mbappén kerrottiin sanoneen RMC Sportille haastattelussa, joka julkaistaan kokonaisuudessaan tiistai-iltapäivällä.

22-vuotias Mbappé on ollut median kanssa kiireinen, sillä hän antoi pitkän haastattelun yksinoikeudella myös L’Équipelle. Haastattelu julkaisiin tiistain paperilehdessä, ja AS koosti sivuilleen siitä olennaisimmat lausunnot.

Mbappé kertoo haastattelussa, että hän pyysi seuralta aluksi harkinta-aikaa. Ennen EM-kisoja hän kertoi PSG-johdolle, ettei halunnut solmia jatkosopimusta, ja EM-kisojen jälkeen hän pyysi siirtoa jo menneenä kesänä. Toive ei toteutunut.

– Aiton pyrkimykseni oli, että kaikki osapuolet hyötyisivät: niin myyvä seura, ostava seura kuin minäkin. Halusin myös antaa seuralleni aikaa löytää minulle korvaajan. Halusin, että kaikki olisivat olleet tyytyväisiä ja minä olisin jatkanut omalla tielläni, Mbappé sanoi L’Équipelle.

Mbappé halusi tietoisesti välttää tilannetta, jossa hän siirtyisi uuteen seuraan siirtokorvauksetta, jotta PSG saisi kassaansa kunnolla rahaa. Seura kuitenkin päätti olla myymättä häntä.

– Ei minulla ollut mitään ongelmaa ratkaisun kanssa. Olen edelleen mahtavassa seurassa ja paikassa, jossa olen ollut onnellinen jo neljä vuotta.

Mbappé oli päättäväinen sen suhteen, ettei ikinä halunnut heittäytyä PSG:n kanssa hankalaksi tai alkaa lakkoilla siirtonsa läpi ajaakseen.

– Se olisi ollut kiittämätöntä. Seura otti minut vastaan ollessani 18-vuotias ja on antanut minulle neljän vuoden aikana paljon. Sitä paitsi haluan aina pelata ja näyttää olevani mahtava pelaaja, johon ei vaikuta edes kaatunut siirto. Haluan näyttää olevani tärkeä pelaaja viimeiseen päivään saakka.

Edes loppukesän käänne Lionel Messin saapumisesta Pariisiin ja pelaamisesta kuusinkertaisen Ballon d’Or -voittajan kanssa ei olisi muuttanut Mbappén mieltä.

– Ei, koska en ikinä tee päätöksiäni hetken mielijohteesta. Päätökseni oli hyvin harkittu, Mbappé vakuuttaa.

Mbappé myöntää olleensa aluksi vähän pettynyt siitä, ettei kesäsiirto toteutunut. Hän pääsi kuitenkin siitä pian yli ”itkettyään murheensa pois” pienen sairauslomataukonsa aikana. On ollut julkinen salaisuus, että Mbappéa on havitellut nimenomaan Real Madrid, eikä maalitykki itsekään sitä lainkaan peitellut.

– Real Madrid teki tarjouksen minusta. Minun väitettiin kieltäytyneen kuudesta jatkosopimustarjouksesta, mutta se ei ole totta. Sanottiin, etten halunnut puhua (urheilujohtaja) Leonardon kanssa, mutta (PSG:n puheenjohtaja) Nasser Al-Khelaïfi oli vastuussa kaikesta. Minua pyydettiin puhumaan puheenjohtajan kanssa, enkä tietenkään kieltäytynyt. Sitäkin väitettiin, että halusin pilata pukukopin hengen.

– Minä koin, että seikkailuni Ligue 1:ssa oli päättynyt. Halusin jotain muuta. Olin pelannut Ligue 1:ssä kuusi tai seitsemän vuotta. Annoin kaikkeni PSG:lle ja koin tehneeni sen hyvin. Kaikki ovat vapaita vetämään omia johtopäätöksiään, mutta se oli minun päätökseni. Siirto olisi ollut looginen seuraava askel.

– Jos olisin siirtynyt tänä kesänä, olisin siirtynyt ainoastaan Real Madridiin, Mbappé vahvisti.

Hyvin laajasti uskotaan, että Mbappé liittyy sitten kauden 2022-2023 alkaessa Real Madridin miehistöön. Hän ei voi eikä halua asiaa vielä vahvistaa, sillä joskus mielet muuttuvat. Asenteensa hän kuitenkin lupaa pysyvän kunnossa koko kauden ajan.

– Jäin tänne ja olen todella tyytyväinen. Ette tule missään vaiheessa kautta näkemään minulta käytöstä, jossa löysäisin tahtiani, koska minua ei päästetty lähtemään. Pidän jalkapallosta liikaa ja kunnioitan seuraa liikaa käyttäytyäkseni niin.

[readmore from=Mbappe-Kylian]

– Mitä tilanteeseeni tulee, emme ole puhuneet kahteen kuukauteen jatkosopimuksesta, koska sanoin jo haluavani lähteä. Olen kuitenkin ollut riittävän pitkään jalkapallon parissa tietääkseni, että eilisen totuus ei ole saman kuin tämän päivän tai huomisen totuus. Jos minulle olisi sanottu, että Messi pelaisi PSG:ssä, en olisi uskonut sitä. Emme siis tiedä, mitä voi tapahtua.

Jäämistään PSG:hen tämän kauden jälkeenkin Mbappé pitää kuitenkin epätodennäköisenä.

– Siitä olemme kaukana, sillä halusinhan lähteä tänä kesänä. En aio heittäytyä tekopyhäksi. Tahtoni oli tänä kesänä selvä. Halusin lähteä ja tarjota seuralle parhaat olosuhteet korvaajani hankkimiseksi.

– Tällä hetkellä tulevaisuuteni ei kuitenkaan ole prioriteettini. Käytin siihen tänä kesänä jo paljon energiaa, ja se oli hyvin kuluttavaa.