Muistatteko vielä Jackson Martínezin?

Kolumbialainen oli aikoinaan pelätty maalitykki Porton riveissä. 90 sarjaottelussa syntyi komeat 67 maalia ja 11 maalisyöttöä. Mestarien liigassa Jackson pelasi 26 ottelua, joissa iski 13 maalia.

Jackson siirtyi Atléticoon kesällä 2015 37 miljoonan eurolla Portosta. Jacksonista odotettiin uutta maalitykkiä Atléticolle, mutta toisin kävi. Jackson teki puolen vuoden aikana vain kolme maalia Atléticon riveissä ja siirtyi Kiinaan talven siirtoikkunan viimeisenä päivänä vähin äänin.

Kiinassa Guangzhoun riveissä kolumbialainen kärsi loukkaantumisista. Mies pelasi kahden ja puolen vuoden aikana vain 16 ottelua, joissa syntyi neljä maalia. Guangzhou hyllytti kärjen ja Jackson etsi itselleen uutta seuraa koko kesän ajan. Lopulta Portugalin pääsarjan viimeisellä sijalla majaileva Portimonense lainasi Jacksonin alkaneeksi kaudeksi.

Kolumbian A-maajoukkueessakin kymmeneen kertaan osunut Jackson on tehnyt uuden aluevaltauksen jalkapallouransa sivussa. Nimittäin 31-vuotias hyökkääjä julkaisi hiljattain No Temeré (En aio pelätä) -nimisen uskonnollisen biisin.

Kappale on kuunneltavissa muun muassa Spotify-palvelussa.