La Liga on toistaiseksi tauolla koronaviruksen vuoksi. Vielä ei ole tiedossa, milloin kautta päästään jatkamaan.

Espanjalaismedioiden mukaan La Liga suunnittelee saavansa kauden uudelleen käyntiin toukokuun puoliväliin mennessä, mutta siitä ei ole vielä mitään varmaa tietoa, sillä kukaan ei tiedä, milloin Espanja ottaa hätätilan pois käytöstä.

Sevillan päävalmentaja Julen Lopetegui otti kantaa Espanjan nykyiseen koronavirustilanteeseen.

– Tätä historiallista tilannetta on käsiteltävä parhaan mukaan. Meillä on helpoin tehtävä, sillä meidän on pysyttävä vain kotona. Meidän velvollisuus on olla kotona ja auttaa sitä kautta, Lopetegui totesi.

Lopetegui kummasteli, minkä vuoksi Espanja ei ottanut esimerkkiä Italian tilanteesta. Koronavirus levisi Pohjois-Italiassa pikaisesti ja maassa tehtiin valtavasti koronavirustestejä.

– Jostain kumman syystä emme ennaltaehkäisseet sitä ja ottaneet esimerkkiä, siitä mitä Italiassa tapahtui. Tämä tilanne vaati meiltä päätöksiä. Terveys on tärkeintä. Sodanaikaiset sukupolvet ovat menehtymässä hirveällä tavalla. Meidän vanhemmat ovat ihmisiä, joille olemme elämämme velkaa.