PSG ja Real Madrid ovat jossain määrin sotajalalla, mitä Kylian Mbappéen tulee. Ranskalaistähti pelaa nykyisen sopimuksensa viimeistä kautta pariisilaisseurassa, eikä jatkosopimusneuvotteluissa ole edistytty. Yleisesti uskotaan, että Mbappé on siirtymässä ensi kesänä ilmaiseksi Real Madridiin.

Real Madridin tiedetään havitelleen Mbappéa jo parin vuoden ajan. Lauantaina PSG:n urheilujohtaja Leonardo latasikin Real Madridin käyttäytyneen ”epäkunnioittavasti” ja vaati espanjalaisseuralle rangaistusta.

Pian kommenttien jälkeen Leonardoa muistutettiin siitä, että PSG hankki menneenä kesänä samalla tavalla ilmaissiirrolla AC Milanista Gianluigi Donnarumman. Leonardo kuitenkin kiisti, että PSG olisi ollut neuvotteluyhteydessä maalivahtiin ennen aikojaan.

– Emme ikinä olleet häneen yhteydessä ennen kesäkuuta. Avasimme keskustelut Gianluigin kiinnittämiseksi vasta kun hän oli vapaa agentti, AC Milanin urheilujohtaja Paolo Maldinin ilmoituksen jälkeen, Leonardo väitti Il Festival dello Sportin yhteydessä.

[readmore from=Mbappe-Kylian]

Maldini vahvisti vasta 26. toukokuuta, että Serie A:n viime kauden parhaaksi maalivahdiksi – ja myöhemmin kesän EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi – valittu Donnarumma jättäisi AC Milanin.

Leonardo vannotti, että ennen edellämainittua päivämäärää PSG ei ollut Donnarummaan yhteydessä. Lehdistössä oli kuitenkin liikkunut huhuja PSG:n kiinnostuksesta Donnarummaan jo pidemmän aikaa.

Lähde: AS