Cope uutisoi tiistaina La Ligan haluavan yleisöä viimeisen neljän kierroksen otteluihin. Lue lisää täältä.

Espanjan terveysministeriö ei kuitenkaan antanut La Ligalle lupaa päästää yleisöä stadioneille, joten sarjan suunnitelmat katsojista kaatuvat ainakin toistaiseksi.

Marcan mukaan La Ligan seurat ovat hyvin suuttuneita päätöksistä.

La Ligan seurat suunnittelivat kuluvan kauden budjettinsa siten, että katsojat olisivat palanneet stadioneille tammikuussa. Se ei onnistunut ja seurat odottivat yleisön paluuta viimeiselle neljälle kierrokselle, mutta sekin suunnitelma näyttää epäonnistuvan.

– 14 miljoonaa kansalaista sai koronarokotteen ensimmäisessä rokote-erässä. Sen jälkeen 400 000 kansalaista saa päivittäin rokotteen. Emme voi pitää ammattilaissarjojen stadioneita suljettuna yleisöltä. Maan hälytystilakin on poistumassa, nimetön ammattilaisjalkapalloon kuuluva henkilö totesi Marcalle.

La Ligassa on edellisen kerran nähty yleisöä maaliskuun alussa 2020.