La Liga -kauden on määrä jatkua kesäkuun toisella viikolla. Siihen on jo Espanjan hallituksen lupa, ja otteluohjelmankin valmistelu etenee.

Pientä takapakkia näyttää kauden jatkamiseen kuitenkin tulevan. Toiveissa oli ollut, että joukkueharjoituksiin voitaisiin palata jo huomenna maanantaina. Copen tietojen mukaan Espanjan hallitus ei tule tätä kuitenkaan toistaiseksi sallimaan.

Sen sijaan harjoitteluryhmien kokoa tullaan vähän nostamaan. Toistaiseksi La Liga -joukkueet ovat saaneet harjoitella korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Näistä vähintään yhden on pitänyt olla valmentaja.

Sunnuntai-iltana on neuvoteltu Espanjan terveysministerin kanssa siitä, että ensi viikolla harjoitusryhmissä voisi olla 14 pelaajaa. Copen tietojen mukaan tämä toive tullaan hyväksymään. Asiaan odotetaan vahvistus pikimmiten.