La Ligan 27. kierros potkaistaan käyntiin perjantai-iltana Vitoriassa, kun Alavés isännöi loukkaantumisista kärsivää Valenciaa Mendizorrozalla.

Kierros sisältää useamman mielenkiintoisen ottelun.

Lauantaina Atlético isännöi huippukamppailussa Sevillaa. Ottelu toimii samalla Atléticolle kenraalina ennen ensi viikon tiistain Liverpool-ottelua. Sevilla on La Ligassa komeasti kolmantena, vaikka peliesitykset ovat olleet välttäviä läpi alkuvuoden.

Julen Lopeteguin miehistö on kärsinyt epätasaisuudesta ja viime viikonloppuna Osasuna aiheutti Sevillalle todellisia ongelmia Pizjuánilla, vaikka pelasi käytännössä koko toisen jakson vajaamiehisenä, mutta Sevilla onnistui kuin onnistuikin nappaamaan täyden pistepotin.

Atlético on kärsinyt tuttuun tapaan tehottomuudesta. Viime kierroksella sarjajumbo Espanyol nappasi Atléticolta tasapelin Barcelonassa. Atlético taistelee Sevillan kanssa tiukasti paikasta ensi kauden Mestarien liigaan ja jos madridilaiset meinaavat kilpailuun ensi kaudella osallistua, olisi Sevillan syytä kaatua Metropolitanolla. Se on kuitenkin kaukana itsestäänselvyydestä, eikä vierasvoittokaan olisi suuri yllätys, jos Atléticon tehottomuus maalipaikoissa jatkuu.

Real Sociedad ja Barcelona päätyivät tasapeliin Anoetalla joulukuussa. Loistovireessä oleva Alexander Isak onnistui silloin maalinteossa. Kuva: Getty

Muutamaa tuntia myöhemmin Real Sociedad matkustaa Camp Noulle Barcelonan vieraaksi. Barcelona on ollut viime aikoina vaikeuksissa tuloksellisesti ja seura on edennyt kohusta kohuun kentän ulkopuolella, mutta Quique Setién on rauhoitellut tilannetta ja saanut joukkueen keskittymään ainoastaan pelillisiin asioihin.

Real Sociedad pelasi keskiviikkona Copan välieräottelun Mirandésia vastaan lähes ykkösmiehistöllään. Huimaa kautta pelaava Imanol Alguacilin miehistö lähtee luonnollisesti altavastaajana Camp Noulle, mutta jos Barcelona on joskus voitettavissa, lienee se viikonloppuna.

Barcelona on päästänyt tällä kaudella La Ligassa jo 31 maalia. Viime kaudella se päästi viisi enemmän, mutta kautta on vielä pelaamatta 12 ottelua. Barcelonan puolustus on ollut viime aikoina tuuliajoilla ja Alexander Isakin ja Martin Ødegaardin kaltaiset taiturit kykenevät hyödyntämään sen.

Vinícius ja Bartra tapaavat toisensa jälleen sunnuntaina. Kuva: Getty

Sunnuntai-iltana sarjakärki Real Madrid kohtaa Betisin Villamarínilla.

Viikko sitten Real Madrid -leirissä oli nähtävissä huomattavaa pessimismiä. Olihan seura hävinnyt Mestarien liigassa Bernabéulla Manchester Citylle. Viime viikonloppu muutti kuitenkin huomattavasti pelaajien ja kannattajien asenteita. Real Madrid voitti Clásicossa Barcelonan ja nappasi sarjan kärkipaikan takaisin itselleen.

Betisin kausi on sujunut ala-arvoisesti. Seura on sarjassa 14. sijalla ja unelmat europaikasta ovat jo hiipuneet viime kauden tapaan. Päävalmentaja Rubi on saanut osakseen huomattavaa kritiikkiä ja syystäkin. Betis on voittanut joulukuun alun jälkeen vain yhden ottelun La Ligassa ja viime viikonloppuna Valencia kukisti sevillalaiset Mestallalla jättäen seuran käytännössä varmasti ulos europaikoilta.

Betisin loppukaudesta on tulossa varsin väritön. Seuralla ei ole sen suurempaa putoamisuhkaa ja europelitavoite on jo unohdettu. Katseet saattaa olla jo käännetty reilun viikon päästä pelattavaan derbi sevillanoon, joka on selvästi seuran loppukauden suurin ottelu, vaikkei siinä olekaan ylpeyden lisäksi muuta panosta.

La Ligan 27. kierros

Perjantai 06.03.

22.00 Alavés-Valencia

Lauantai 07.03.

14.00 Eibar-Mallorca
17.00 Atlético-Sevilla
19.30 Barcelona-Real Sociedad
22.00 Getafe-Celta

Sunnuntai 08.03.

13.00 Osasuna-Espanyol
15.00 Valladolid-Athletic
17.00 Levante-Granada
19.30 Villarreal-Leganés
22.00 Betis-Real Madrid