La Ligassa on nähty sunnuntaina jopa kolme lisäajalla syntynyttä maalia. Jokainen lisäaikaosumista vaikutti myös ottelun lopputulokseen pisteiden muodossa.

Sunnuntain ensimmäinen lisäaikamaali nähtiin Eibarissa. Eibarin Papé Diop iski voittomaalin Alavésin verkkoon lisäajan toisella minuutilla. Kyseessä oli ensimmäinen takaiskuosuma Alavésille lisäajalla tällä kaudella.

Alavés on nimittäin kunnostautunut ennemminkin lisäaikamaalien tekijänä. Seura on voittanut peräti seitsemän pistettä tällä kaudella lisäaikamaalien ansiosta.

Päivän toinen loppuhetkien maali todistettiin Villarrealissa. Loistavaa kautta Paco Lópezin Levante oli nappaamassa jo viidettä peräkkäistä voittoaan La Ligassa, mutta Alfonso Pedrazan lisäajan tasoitusmaali pelasti Villarrealin uudelta tappiolta.

Sunnuntain kolmas lisäaikaosuma näki päivänvalonsa Huescassa. Getafen Jorge Molina tasoitti kamppailun ottelun 91. minuutilla ja nappasi osumansa myötä madridilaisille tasapelipisteen mukaan kotimatkalle.